Aika kortilla? Vinkkejä Raamatun lukemiseen



Työviikkojen hektisessä rytmissä saattaa tuntua siltä, kuin aika loppuisi kesken. Työ, koti ja perhe-elämä etenee ikään kuin minuuttiaikataulussa ja silti tuntuu siltä kuin aika loppusi kesken. Kuulostaako tutulta? 

Mistä siis aikaa kaikken tärkeimmälle eli hiljentymiselle Jumalan sanan äärelle ja rukoukselle. Tuntuuko sinusta koskaan siltä, ettei sinulta löydy aikaa Raamatun lukemiseen ja rukoukselle? 
Itselläni on aikoja, kun nämä jäävät vähemmälle, mutta tämän huomaa hyvin nopeasti. Sillä pian elämä on kuin yhtä erämaa vaellusta. Tämän vuoksi kokosin seuraavat vinkit auttamaan sinua löytämään edes pienen hetken kiireen keskeltä Jumalalle. Jeesus itse on oiva esimerkki siitä, miten löytää aikaa henkilökohtaiseen hiljentymiseen. Esimerkiksi Markus kertoo, kuinka "Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä."

Miten siis löytää aikaa, kuin aika on kortilla?

Nämä vinkit ovat erityisesti sinulle, joka olet unohtanut missä se Raamattu edes on. Eli sinulle, joka olet vasta aloittelemassa tai jolle Jumalan sana on vielä vieras. Mutta myös sinulle, joka olet täysin eksyksissä, miten aloittaa (taas) Raamatun luku. 
Aluksi kuitenkin haluan sanoa, ettei Jumalan sanan tekeminen osaksi omaa elämää ole vain sitä, että muodon vuoksi luetaan Raamattua. Raamatun luku on yksi tapa päästä lähemmäksi Jumalaa. Haluaisinkin, että mietit hetken jotakin sinulle tärkeää ihmistä tai asiaa? Eikö ole niin, että haluat  viettää mahdollisimman paljon aikaasi tuon henkilön kanssa tai asian äärellä? Jos siis haluat tuntea ja tutustua Jumalaan yhä enemmän, vietät myös aikaa Raamatun äärellä säännöllisesti. Ja mitä enemmän luet, sitä enemmän Jumala vetää sinua puoleesi ja kaipaat Jumalan elävää sanaa elämääsi. 


Tavoite siis on, että lukisit Raamattua päivittäin. Mutta ensisijaisen tärkeää on, että löydät itsellesi sopivat ajan vuorokaudesta. Se voi olla matkalla töihin, aamupalan lomassa, ruokatauolla, lasten nukkuessa päiväunia, illalla ennen nukkumaan menoa. 

Toiseksi on huomioitava se, että liian paljon liian nopeasti voi kuivattaa hyvin alkaneen ajatuksen kokoon ennen kuin se kunnolla edes alkoikaan. Eli vähän niin kuin vuoden alussa tehty lupaus kuntosalilla käymisestä. Alussa rehkitään hikihatussa, mutta kohta into hiipuu. Eli maltti tässäkin asiassa on valttia. Joten aluksi on hyvä asettaa aika ja tavoite, milloin luet Raamattua. Viisi (5) minuuttia päivässä riittää hyvin. Jae tai kaksi, mutta joskus voit lukea vaikka koko luvun. Voit halutessasi kirjata ylös ajatuksia, joita nousi mieleesi. Huomaa kuitenkin, ettei tätä tarvitse aina tehdä. Itselläni toisinaan nousee useitakin asioita mieleen samasta lyhyestä kohdasta, ja toisinaan luen vain kohdan sen enempää pohtimatta. Ennen kaikkea on hyvä muistaa, että pitää kiinni siitä tavoitteesta, jonka asetti. Eli jos viisi minuuttia on se, mihin tällä hetkellä kykenet, pidä kiinni siitä. Tavoitteiden asettaminen ja etenkin niissä onnistuminen motivoi lisää. Ja johan Jumala itse sanoo: "niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän". (Jes. 55:11) Mutta haluan rohkaista myös, että voit aina voit palata pidemmänkin tauon jälkeen ja aloittaa uudelleen.

Puhelimeen saa ladattua sovelluksen nimeltä Youversion. Todella loistava sovellus, joka tarjoaa useita lukusuunnitelmia. Voit valita lyhyitä, kolmen päivän pituisia tai useamman viikon mittaisia lukusuunnitelmia. Ja mikä parasta, voit asettaa muistutuksen mille vuorokauden ajalla tahansa. Sovelluksen avulla voi myös kuunnella esimerkiksi englanninkielisiä ääniraamattua. Loistava vaihtoehto lenkkipolulle.

Pinterestistä löytyy myös hyviä lukusuunnitelmia, joita voit tulostaa itsellesi. Omasta kansiostani/ taulusta löytyy erilaisia suunnitelmia. Kannattaa käydä kurkkaamassa. Vastaus.net sivuilta löytyy sekä suomenkielinen lukusuunnitelma, että muuta mielenkiintoista liittyen Raamatun lukemiseen. Rohkiasenkin etenkin sinua, joka olet jo jonkin aikaa lukenut Raattua, lukemaa Raamatun kannesta kanteen, sillä sitä kautta pääset yhäs syvemmälle Jumalan sanaan. Evankeliumit ja Uusi testamentti saa ihan uudenlaisen perspektiivin, kun olet perhetynyt tai tunnet Vanhaa testamenttia.

Lopuksi muistuttaisin rukouksen merkityksestä. Aloita Raamatun luku lyhyellä rukouksella ja pyydä, että Pyhä Henki johdattaisi ja avaisi sydäntäsi ymmärtämään Jumalan sanaa. Ihania ja etenkin siunattuja hetkiä Raamatun äärellä!

"Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana." 
(Ef.6:17)

1 kommenttia

  1. Kyllä, raamattu on Jumalan sanaa, ja ilmeinen apu kaikkiin asioihin!

    VastaaPoista